spol

Vauhti kiihtyy- nyt on Puhallinmusiikin päivän aika!

Nyt se on: viikko 20 ja aika  Puhallinmusiikin päivän tapahtumille. Tämän vuoden teema on Vauhti kiihtyy: kuka postaa Mitä?Missä?Milloin -SPOL-ryhmään Facebookissa viikolla 20 (15.-21.5.) parhaan version kappaleesta, saa palkinnon. Tuomaristossa ovat  Tiiu Tuominen ja Veera Karhu. Kaikki muutkin tempaukset, esitykset, paraatit, konsertit, flash mobit jne.

Toiminnanjohtajan hakuilmoitus

Suomen Puhallinorkesteriliitto ry hakee osa-aikaista toiminnanjohtajaa toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen.

Suomen Puhallinorkesteriliitto on maan suurin valtakunnallinen puhallinmusiikkijärjestö. Sen muodostaa noin 270 puhallinorkesteria sekä lisäksi henkilö- ja yhteisöjäsenet. Toimintaa ohjaa puhallinmusiikkialan asiantuntijoista koostuva hallitus.

Toiminnanjohtajan tehtäviin kuuluvat liiton jäsenasiat, verkostotyö sekä avustusten hakeminen ja niistä raportointi. Lisäksi toiminnanjohtaja vastaa liiton kokousten, tapahtumien ja koulutusten käytännön järjestelyistä. Työ edellyttää hyvää kulttuurikentän asiantuntijuutta, järjestötuntemusta, hyviä kirjallisia ja suullisia valmiuksia sekä sosiaalisen median tuntemusta. Työhön kuuluu viikonloppu- ja iltatöitä erikseen sovittuina ajankohtina (liiton omat tapahtumat ja hallituksen kokoukset).

Vuoden 2022 puhallinorkesteri on Jyväskylän yliopiston puhallinorkesteri Puhkupillit

Vuoden Puhallinorkesteri Puhkupillit

Suomen Puhallinorkesteriliiton tunnustuspalkinto jaetaan keväisin yhdelle toiminnassa erityisesti ansioituneelle puhallinorkesterille.  Palkinnon tarkoituksena on edistää puhallinmusiikkiharrastusta olennaisena osana maamme henkistä pääomaa. Palkinto myönnetään harrastemusiikin parissa toimivalle puhallinorkesterille, joka on erityisesti ansioitunut palkitsemisvuotta edeltävänä vuotena.

Ensimmäinen palkinto luovutettiin vuoden 2011 Puhallinpäivillä.

2023 Vuoden Pinna: Mari Kaasinen-Annanperä

Mari Kaasinen-Annanperä Vuoden Pinna 2023

Suomen Puhallinorkesteriliitto jakaa kerran vuodessa ”Pinna”- tunnustuspalkinnon.  Palkinnon tarkoituksena on korostaa koulutuksellisen ja alueellisen puhallinorkesteriharrastuksen merkitystä maamme kulttuurielämälle. Palkinto myönnetään harrastemusiikin parissa työskentelevälle orkesterinjohtajalle, joka palkinnon saadessaan toimii aktiivisesti orkesterintyön parissa.

Kutsu kevätkokoukseen lauantaina 18.3.2023 klo 9.30 Crichton-sali Turun konservatorio

Tervetuloa Suomen Puhallinorkesteriliitto ry:n sääntömääräiseen kevätkokoukseen. Kokous järjestetään Valtakunnallisilla puhallinpäivillä Turussa. Kokoukseen voi osallistua paikan päällä tai etäyhteyden välityksellä. Kaikkia kokouksen (niin etänä kuin paikalle tulevia) osallistujia pyydetään ilmoittautumaan etukäteen viimeistään tiistaina 14.3.2023 sähköpostitse toiminnanjohtajalle spol.toiminnanjohtaja@gmail.com.

Jatkoaika leiristipendin hakuun

Ilouutisia! Ehdit lunastaa Suomen Puhallinorkesteriliiton 50 € leiristipendin vielä 27.7. leirin jälkeen, kun olet maksanut laskun.
 
3.6. mennessä tulleet stipendit maksetaan jo kesäkuussa. Leirille mahtuu vielä, erityisesti tuuba, klarinetti, fagotti ja lyömäsoittimet ovat vielä varsin kaivattuja soittimia orkestereihin. 
 

Paljon iloa Puhalinmusiikinpäivästä

Puhallinmusiikin päivän voittajatempaus 2022

Puhallinmusiikin päivää vietettiin toukokuussa eri puolilla Suomea. Kukin orkesteri järjesti oman tempauksensa 16.–22.5.2022 välisenä aikana itselleen parhaiten sopineena päivänä. Jo perinteeksi on muodostunut, että Suomen Puhallinorkesteriliitto ry palkitsee vuosittain jonkun ko. päivään osallistuneen orkesterin, joka on tuonut puhallinmusiikkia näkyväksi omalla paikkakunnallaan.

Huom! SPOL:n jäsenorkestereiden nuoret soittajat

Järvenpään Puhallinmusiikkiviikko on perinteinen orkesterileiri 11.-17.7. Järvenpäässä STEP-opiston kampuksella Tuusulanjärven rannalla. Linkkiä klikkaamalla pääset suoraan koulutuksen esittelyyn, voit katsoa opettajien nimet ja ilmoittautua leirille: https://step.fi/course/puhallinmusiikkiviikko/

SPOL:n jäsenorkestereiden 9-21 vuotiaat soittajat saavat 50 € leiristipendin, kun lähetät kuitin maksetusta leiristä ja orkesterisi kapellimestarin suosituksen. Stipendien hakuaika 9.5.- 3.6. välinen aika.

Sivut