Pirkanmaan Pinna -sävellyskilpailun tulokset
Lähettänyt Ma, 16/11/2020 - 08:47 käyttäjä sihteeriViime viikonloppuna vietettiin hienoja hetkiä puhallinorkesterimusiikin parissa Vantaan Kilterin koululla. Kapellimestarikurssi päättyi Pirkanmaan Pinnan sävellyskilpailun finaalikonserttiin, jonka orkesterina soitti musiikkiopiston A-puhallinorkesteri Vamos ja vantaalainen puhallinorkesteri Louhi. Kappaleita johtivat kapellimestarikurssin oppilaat. Kilpailun tuomariston puheenjohtajana ja kapellimestarikurssin vetäjänä toimi Atso Almila. Muita tuomariston jäseniä olivat Marja Ikonen, Anna-Leena Lumme ja Jukka-Pekka Lehto. Konsertti ja palkintojen jaot ovat katsottavissa striimistä Vantaan musiikkiopiston Youtube-kanavalta:
Harrastan kotona - järjestöjen kampanja
Lähettänyt Ma, 09/11/2020 - 10:10 käyttäjä toiminnanjohtaja#Harrastan kotona
#övarhemma #sångochmusik
Etäharrastamisen mahdollisuuksia musiikkiryhmien jäsenille
Musiikin harrastusjärjestöt toteuttavat yhteistyössä viikoittaisen harrastusmahdollisuuden verkkoon. Harrastan kotona -toiminnassa julkaistaan joka viikko uutta verkkosisältöä. Sisällöt löytyvät musiikin harrastusjärjestöjen verkkosivuilta:
Pirkanmaan Pinnan -sävellyskilpailun finaalikonsertti 15.11.2020
Lähettänyt To, 29/10/2020 - 12:48 käyttäjä toiminnanjohtaja
Kilterin koululla järjestetään kiinnostava puhallinorkesteriviikonloppu 14.—15.11., joka sisältää Pirkanmaan Pinnan järjestämän kapellimestarikurssin ja valtakunnallisen sävellyskilpailun finaalin. Kurssin kouluttajana ja sävellyskilpailun tuomariston puheenjohtajana toimii kapellimestari Atso Almila. Muut tuomariston jäsenet ovat Jukka-Pekka Lehto, Marja Ikonen sekä Anna-Leena Lumme.
Uusi Puhallinorkesteri-lehti nyt verkossa
Lähettänyt Ti, 08/09/2020 - 12:18 käyttäjä sihteeriSyyskuun lehti on nyt luettavissa verkossa: https://spolli.com/content/puhallinorkesteri-32020
Koronatilanteen huomioiminen puhallinorkestereissa
Lähettänyt Ti, 18/08/2020 - 10:27 käyttäjä sihteeriSyksyn koulutukset
Lähettänyt To, 11/06/2020 - 11:09 käyttäjä sihteeriSyksyn kalenteria täyttäessäsi kannattaa ottaa huomioon nämä viikonloppuihin sijoittuvat koulutukset.
Ilmoittautuminen SPOL:n nettisivuilla https://spolli.com/content/koulutuksiin-ilmoittautuminen
Tervetuloa!
SPOL TAPAHTUMAPÄIVÄ
La 12.9.2020 KLO 12.00 Laikun kulttuuritalo, Tampere
Klo 12-13.30 MITEN SYNTYY HYVÄ MEININKI ORKESTERISSA?
Työtapoja-käytännön haasteet-vinkkejä toimivaan orkesterikulttuuriin
Hallituksen kokouksen päätöksiä
Lähettänyt Ke, 03/06/2020 - 10:23 käyttäjä sihteeriToukokuun kokouksen päätöksiä:
Puhallinmusiikin päivän palkitut
Lähettänyt Pe, 29/05/2020 - 17:00 käyttäjä sihteeriToukokuun kulttuuritapahtuma numero 1, Puhallinmusiikin päivä suoritettiin poikkeusoloissa muodikkaasti hybridimuotoisena sekä livenä että virtuaalisena. SPOL:n hallitus päätti palkita kaikki osallistujat kunniakirjalla.
Uusi Puhallinorkesteri-lehti nyt verkossa
Lähettänyt Pe, 15/05/2020 - 09:38 käyttäjä sihteeriKesälehti (2/2020) nyt luettavissa nettisivuilla: https://spolli.com/content/puhallinorkesteri-22020
Puhallinmusiikkitempausten viikko on juuri nyt! Kuka keksii ja mitä?
Lähettänyt Ke, 13/05/2020 - 19:52 käyttäjä sihteeriOrkestereita pyydetän toimittamaan tempauksistaan materiaalia (kuvaa, ääntä, videota, julisteita,..) joko SPOL:n Facebookryhmään tai viitasaurus(at)gmail.com -sähköpostiin.
Sivut
- « ensimmäinen
- ‹ edellinen
- …
- 5
- 6
- 7
- 8
- 9
- 10
- 11
- 12
- 13
- …
- seuraava ›
- viimeinen »