Puhallinmusiikin päivä perjantaina 12.5.2017

Hei, on jälleen aika esiintyä yhteisen teeman parissa. Puhallinmusiikin päivänä orkesterit voivat esittää erilaisia ohjelmankeroita. Hulvattomia, kokeellisia, vakavia, hauskoja, mitä vain.

Professori Jorma Panula on säveltänyt juhlavuoden kunniaksi ”FINFAARIN”, jota toivomme orkesterien esittävän erityisesti PUHALLINMUSIIKIN PÄIVÄNÄ.

Nuotin saa ilmaiseksi sähköpostitse 6.3.2017 alkaen: spol.pj(at)gmail.com

Puhallinorkesterien suomenmestaruudet Raumalle, Tampereelle ja Kuopioon

Puhallinorkestereiden suomenmestaruuksista kisattiin Turun konservatoriolla 22.-23.4.2017. Kaikkiaan kilpailuun osallistui 25 orkesteria eri puolilta Suomea neljässä eri sarjassa. Lauantaina ohjelmassa olivat A-, C- ja Vapaa sarja. A-sarjan voiton vei Rauman Soittokunta Anne Lehtomäki-Koskisen johdolla, toiseksi sijoittui Turun konservatorion puhallinorkesteri ja kolmanneksi Puhallinorkesteri Louhi Vantaalta. C-sarjassa kilpaili kaikkiaan 10 orkesteria, joista voittoon ylsi jo neljättä kertaa peräkkäin Haapaniemen nuorisopuhallinorkesteri Kuopiosta. Orkesterin johti voittoon Harri Ulmanen. Toiseksi sijoittui Oulun seurakuntien ja konservatorion puhallinorkesteri Spirito ja kolmanneksi Lahden konservatorion nuorisopuhallinorkesteri.

Sunnuntaina 23.4. kisattiin B-sarjan mestaruudesta 11 orkesterin kesken. Sarjan voiton vei Pirkanmaan Puhaltajat Anna-Leena Lumpeen johdolla, toiseksi sijoittui Rauman Poikasoittokunta ja kolmanneksi Puhallinorkesteri Bofori Tampereelta. Blosari-Kustannuksen Karisma-palkinto myönnettiin C-sarjan karsimaattisimmalle esiintyjille ja palkinnon sai kuopiolainen Pohjantien koulun 5.-6. musiikkiluokkien orkesteri. Lisäksi palkittiin kunkin sarjan paras tulkinta pakollisesta kappaleesta. A-sarjassa palkinon sai Rauman Soittokunta, B-sarjassa Pirkanmaan Puhaltajat ja C-sarjassa Pirkanmaan musiikkiopiston WINDUS 2 -puhallinorkesteri.

Puhallinorkestereiden suomenmestaruudesta kisataan Turun konservatoriolla

Turun konservatorio järjestää Puhallinorkestereiden suomenmestaruuskilpailut yhdessä musiikkiliittojen kanssa Sigyn-salissa 22.-23.4.2017. Kilpailun neljään sarjaan osallistuu 26 orkesteria eri puolelta Suomea. Kaikkiaan Turussa vierailee viikonlopun aikana yli 1000 puhallinmusiikin harrastajaa ja ammattilaista.

Puhallinorkestereiden suomenmestaruuskilpailuja on järjestetty vuodesta 2005 alkaen eri paikkakunnilla ja Turussa järjestettävät kisat ovat järjestyksessään jo kuudennet.

Vuoden Puhallinorkesteri on Varkauden soittokunta

Suomen Puhallinorkesteriliitto on myöntänyt Vuoden Puhallinorkesteri –tunnustuspalkinnon Varkauden soittokunnalle. Tunnustus jaetaan Valtakunnallisilla Puhallinpäivillä Rovaniemellä 18.3.2017. Vuoden puhallinorkesteri –palkinto myönnetään harrastemusiikin parissa toimivalle puhallinorkesterille, joka on erityisesti ansioitunut palkitsemisvuotta edeltävänä vuotena.

Varkauden soittokunta on saavuttanut jo 104 vuoden iän ja sitä johtaa kapellimestari Janne Juutilainen. Orkesteri on määrätietoisesti kehittänyt puhallinmusiikkiharrastusta kaikissa muodoissaan Varkaudessa. Perinteisten konserttien ja tapahtumien lisäksi Varkauden soittokunta etsii jatkuvasti uudenlaisia tapoja ja paikkoja missä esiintyä ja ilahduttaa kanssaihmisiä. Minnepä ei innokas puhallinmusiikin harrastaja menisi levittämään puhallinmusiikin iloista sanomaa. Varkauden soittokunta on muun muassa soittanut tangotanssit vesitornin katolla, soittoa Kalakukko-katujunassa, hinaajan kannella, uima-altaan reunalla...

Suomen Puhallinorkesteriliiton Vuoden Pinna 2017 – Anna-Leena Lumme, Ylöjärvi

 

Suomen Puhallinorkesteriliiton tunnustuspalkinto, Vuoden Pinna, myönnetään vuosittain harrastemusiikin parissa työskentelevälle orkesterinjohtajalle. Palkinnon tarkoituksena on korostaa koulutuksen ja alueellisen puhallinorkesteriharrastuksen merkitystä Suomen kulttuurielämälle. Valtakunnallisilla Puhallinpäivillä Rovaniemellä Vuoden Pinna 2017 –tunnustuksen saa kapellimestari Anna-Leena Lumme.

Oululaislähtöisen Anna-Leena Lumpeen sydän on palanut jo lukioikäisestä puhallinmusiikille. Hän on laaja-alainen osaaja ja jatkuva itsensä kehittäjä. Lumme valmistui erinomaisin arvosanoin Sibelius-Akatemian puhallinkapellimestariluokalta vuonna 2013.

Anna-Leena on työskennellyt trumpetinsoitonopettajana ja orkesterinjohtajana useissa musiikkiopistoissa Tampereen seudulla sekä monien orkestereiden kouluttajana Suomessa. Vuodesta 2002 hän on toiminut Ylöjärvellä Länsi-Pirkanmaan musiikkiopistossa ja opistojen yhdistymisen jälkeen Tampereen seudulla toimivan Pirkanmaan musiikkiopiston trumpetinsoiton lehtorina ja puhallinorkestereiden johtajana. Hän on toiminut myös orkesterinjohdon kouluttajana Pirkanmaan Pinnan kapellimestarikursseilla ja kapellimestarikurssin assistenttikouluttajana Partaharjun ja Limingan musiikkileireillä.

Nyt on hyvä hetki ilmoittautua Ankkanpurhan Töräykseen! -muista ottaa kaveritkin mukaan!

Hei, 

Ankkapurhan töräys 4 järjestetään 17.-20.8.2017 Nuorisokeskus Anjalassa, Kouvolassa. Nyt on hyvä hetki ilmoittautua leirille!

Tänä vuonna leirin pääkapellimestarina on Okko Kivikataja.  Töräykseen voit ilmoittautua kätevästi suoraan tästä linkistä:

Puheenjohtajan tervehdys

Liittomme täyttää tänä vuonna 40 vuotta ja minulla on ilo kutsua teidät vuosikokoukseemme ja samalla Valtakunnallisille puhallinpäiville. 

Kokous järjestetään lauantaina 18.3.2017 klo 16.00 Rovaniemellä Lapin musiikkiopiston Helena-salissa, Jorma Eton tie 8 B. 

Hallituksen kokouksen päätöksiä 11.2.

SPOL:n halltus kokoontui Tampereella la 11.2. ja päätti mm. seuraavaa:
- hyväksyttiin viime kokouksen jälkeen saapuneet jäsenhakemukset: Lapin musiikkiopiston ystävät ry (yhteisöjäsen) ja Puhallinorkesteri Mansetti (orkesterijäsen)
- hyväksyttiin viime kokouksen jälkeen anotut ansiomerkit ja muut huomionosoitukset
- myönnettin koulutusavustus Kalakukko-Orkesterille Kuopioon sekä tappiotakuu Valtakunnallisille Puhallinpäiville Rovaniemelle
- hyväksyttiin viime kokouksen jälkeen maksetut laskut sekä allekirjoitettiin vuoden 2016 tilinpäätös

Sivut