Toimintakysely vuodesta 2020

Uusi toimintakysely on nyt päivitetty liiton sivuille. https://spolli.com/content/toimintakysely-vuodesta-2020

Tällä kertaa on erityisen tärkeää saada teiltä tietoa koronan aiheuttamista muutoksista orkesterin toimintaan. Myös laskutustietojen päivitystä varten tarvitsemme jokaisen orkesterin jäsenmäärän. Samalla voitte lähettää terveisiä ja toiveita liiton hallitukselle. 

Maaliskuun vuosikokoukseen liitto on tekemässä sääntömuutosehdotuksia. Siihen liittyen kysymme mahdollista kahden yleiskokouksen käytäntöä. Syyskokous olisi toimintasuunnitelman ja talousarvion käsittelyä varten syyskuun lopulla liiton tapahtumapäivän yhteydessä. Kevään kokous Valtakunnallisilla puhallinpäivillä olisi edellisen toimintavuoden asioiden käsittelyä varten. Voit kyselyssä kommentoida aihetta hallituksen strategiatyöskentelyn tueksi.



Helmikuussa lähetämme kyselyn, johon toivomme vastauksia nimenomaan orkesterin soittajilta. Kysely liittyy koko maan orkesteritoiminnan vaikuttavuuden arviointiin kulttuurisen hyvinvoinnin, saavutettavuuden, merkityksellisyyden ja verkostoitumisen näkökulmasta. Puhallinorkesteritoiminta on osa kulttuurista ekosysteemiä ja haluamme myös tästä näkökulmasta miettiä seuraavan viiden vuoden strategista kehittämistä. 

Toivottavasti saamme teiltä paljon tärkeää tietoa. Mukavaa vuodenalkua talvisissa maisemissa!